Noin 0–3 kuukauden ikäisen vauvan uni – mitä on hyvä tietää?

17.05.2026
Piene vauvan uni
Piene vauvan uni

Vastasyntyneen vauvan uni herättää monissa vanhemmissa kysymyksiä ja joskus myös huolta. Moni pohtii, miksi vauva valvoo öisin, nukkuu vain pieniä pätkiä tai haluaa olla jatkuvasti sylissä. Useimmiten nämä asiat kuuluvat kuitenkin täysin normaaliin vastasyntyneen kehitykseen.

Ensimmäisten kuukausien aikana vauvan unirytmi on vielä hyvin kehittymätön. Vauvalla ei ole selkeää vuorokausirytmiä, vaan hän nukkuu ja valvoo sekä päivällä että yöllä. Vastasyntynyt nukkuu yleensä noin 14–16 tuntia vuorokaudessa, mutta uni jakautuu moniin lyhyisiin pätkiin.

Vauva jaksaa olla hereillä usein vain vajaan tunnin kerrallaan. Pieni vauva väsyy nopeasti, sillä kaikki ympärillä on uutta ja kuormittavaa. Lyhyet hereilläolojaksot ovat täysin tavallisia.

Alkuvaiheessa vauva syö tiheästi ympäri vuorokauden riippumatta siitä, ruokitaanko häntä rinnalla vai pullolla. Tiheä syöminen tukee vauvan kasvua ja kehitystä. Moni vauva myös "tankkaa" iltaisin maitoa ja valvoskelee pidempään torkahdellen välillä vanhemman syliin.

Vanhemmat saattavat yllättyä siitä, kuinka äänekäs vauva voi olla unissaan. Ääntelehtiminen, ähinä ja pienet liikkeet kuuluvat usein normaaliin aktiiviseen uneen. Jos vauva ei selvästi itke tai tarvitse apua, vanhemman ei yleensä tarvitse reagoida jokaiseen ääneen.

Moni vauva nukkuu kaikkein levollisimmin vanhemman sylissä tai ihokontaktissa. Läheisyys auttaa vauvaa säätelemään oloaan ja tuo turvallisuuden tunnetta kohdun ulkopuolisessa maailmassa.

Noin kolmen kuukauden ikään mennessä melatoniinin eritys alkaa vähitellen säännöllistyä. Tämän myötä valvejaksot voivat painottua enemmän päiväaikaan ja unet öihin. Kehitys tapahtuu kuitenkin yksilöllisesti, eikä vauvojen unta kannata vertailla keskenään.

Ensimmäisten elinvuosien aikana unen rakenne kypsyy paljon. Unen määrässä, laadussa ja rytmissä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, jotka kuuluvat normaaliin kehitykseen.

💛 Jos vauvan uni tuntuu juuri nyt rikkonaiselta tai kuormittavalta, et ole yksin. Vauva ei nuku "väärin". Hän opettelee vasta elämää kohdun ulkopuolella. Usein tärkeintä ei ole täydellinen unirytmi, vaan turvallinen syli, läheisyys ja riittävä tuki myös vanhemmalle.


Share