Luonto ja palautuminen - pienin askelin takaisin itseeni
Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään palautumista.
Sitä, mitä se oikeastaan tarkoittaa – ja miksi se tuntuu niin vaikealta kaiken muun keskellä.
Työ, opiskelu, perhe, ystävät, harrastukset… Kaikki tärkeää ja ihanaa, mutta silti välillä huomaan hengittäväni liian pinnallisesti, juoksevani vähän liikaa.
Ja silloin luonto kutsuu.
Pitkään aikaan en ole kirjoitellut blogiinkaan mitään. Olen tehnyt töitä, opiskellut ja harrastanut. Tavannut ystäviä ja perhettä – ja koittanut muistaa jättää aikaa myös rentoutumiselle ja palautumiselle.
Arvaa mistä jää helpoiten uupumaan?
(Kukaan ei ehdi tehdä tuota kaikkea täysipainoisesti.)
No palautumisestapa tietenkin.
Olen opetellut kalenteroimaan myös aikaa olla vain ja palautua kaikesta muusta, mutta helppoa se ei ole!
Ei varsinkaan, kun niin helposti innostun kaikesta uudesta ja haluan tehdä ja osallistua kaikkeen kivaan.
Mutta tiedätkö mitä?
Olen huomannut, että minua auttaa tosi paljon se, että menen metsään. Tai puistoon, tai veden ääreen – johonkin, missä luonto on läsnä ja saan antaa katseen levätä maisemassa.
Paras palautumisen mahdollistaja on hetki aikatauluttomuutta ja olemista ilman suorittamista.
Annan maan kantaa askeleideni alla, tuulen sivellä poskiani ja heilutella hiuksiani – ja hengitän.
Vähitellen hengitys syvenee ja rauhoittuu, ja jotain sisälläni asettuu paikoilleen.
Vain hengitän ja nautin.
Kukaan ei vaadi mitään.
Saan olla juuri siinä tilassa, mikä minulla on nyt – ja palautuminen voi alkaa.
Meidän kehomme tunnistaa metsän rytmin.
Sydän lyö rauhallisemmin, kun ympärillä on vihreää.
Mielessä on enemmän tilaa, kun askel osuu sammaleeseen.
Jokainen hengitys ulkona muistuttaa, että olemme osa luontoa – emmekä ole yksin.
Näitä samoja haasteita voi olla sinullakin, pikkuvauva- tai lapsiarjen keskellä elävällä.
Saatat yrittää riittää kaikille ja kaikkeen.
Tai ehkä koet välillä olosi yksinäiseksi vauvan tai lasten kanssa, mutta samalla uuvut jatkuvasta tarvittuna ja kosketettuna olemisesta.
Lasten kanssa ei aina ole helppoa eikä aina kivaa olla – ja siihenkin saa väsyä.
Silloinkin luonto auttaa.
Jätä lapset hetkeksi toisen vanhemman tai hoitajan kanssa ja lähde yksin metsään.
Tai ota ystävä tai puoliso mukaan ja anna metsän rauhan hoitaa. Hengitä.
Ja jos se ei onnistu – mene lasten kanssa. Sekin rauhoittaa.
Voi olla, että koko porukka nukkuu paremmat päiväunet pienen metsäretken jälkeen.
Luonnossa ei tarvitse suorittaa. ❤️
Lepo ei ole luksusta – vaan hoivaa äidille
Meille monille äideille lepo on asia, joka helposti jää muiden tarpeiden taakse. Mutta todellisuudessa lepo ei ole ylellisyyttä – se on hoivaa.
Kun annat itsellesi luvan levätä, et vain palaudu, vaan annat myös lapsellesi mallin siitä, mitä itsemyötätunto ja itsestä huolehtiminen tarkoittavat.
Sinä et tarvitse lupaa levätä. Saat pysähtyä, saat vetää syvään henkeä ja antaa luonnon kannatella.
Pieni muistutus loppuun
Luonto ei kysy, oletko jaksanut tänään tarpeeksi. Se vain avaa syliään, kun astut sen keskelle.
Ehkä tänään voit mennä hetkeksi ulos, sulkea silmät ja hengittää.
Ei siksi, että "pitäisi palautua" – vaan siksi, että saat. ❤️
